Kokemuksia Eurooppa-linjalla opiskelusta

Jesse Kosonen

Haastateltavana keväällä 2017 Eurooppa-linjalta valmistunut Jesse Kosonen

 

Miksi hait Eurooppa-linjalle?

Hain Eurooppa-linjalle, sillä halusin painottaa opinnoissa nimenomaan yhteiskuntaoppia ja historiaa. Tulevaisuuden uratoiveet ovat yhteiskunnallisella puolella, johon Eurooppa-linja valmistaa hyvin. Eurooppa-linjan oma opintosuunnitelma mahdollistaa myös opintomatkojen lisäksi muita hyödyllisiä asioita, kuten työharjoittelun ja yliopisto-opinnot.


Millaista opiskelu Eurooppa-linjalla on?

Opiskelu Eurooppa-linjalla on erittäin mielenkiintoista, sillä monipuolinen kurssitarjotin tarjoaa mahdollisuuden syventää osaamista esimerkiksi yhteiskuntaopissa. On tietenkin selvää, että opiskelu teettää työtä, sillä Eurooppa-linjan kursseja kertyy jonkin verran. Kaikki kuitenkin vaivan arvoista!


Mitä muuta opintosuunnitelmiisi mahtui kuin Eurooppa-linjan kursseja?

Pitkälti lukujärjestys täyttyy Eurooppa-linjan kursseista, mutta niiden lisäksi suoritin aika monta musiikin kurssia.


Jäikö sinulle lukion ohella aikaa myös harrastuksiin ja rentoutumiseen?

Kyllä jäi. Ei Eurooppa-linja estä harrastamista, vaikka opiskelu lukiossa onkin melko intensiivistä. Harrastukset ovat tärkeä osa elämää, ja opiskelu ei poissulje niitä.

Mikä Eurooppa-linjassa on mielestäsi parasta?

Parasta linjalla on mahdollisuus painottaa opinnoissa omia mielenkiinnon kohteita. Opintomatkat, vierailut ja erilaiset projektit sekä tietenkin Eurooppa-linjan yhteishenki ovat elementtejä, jotka muodostavat lukioajasta ikimuistoisen kokemuksen, joka tarjoaa hyvän ponnahduslaudan aina kansainvälisille areenoille saakka!


Millainen paikka Rellu on opiskella?

Rellu on lämminhenkinen, viihtyisä ja tasokas paikka opiskella. Yhteishenki ja niin kutsuttu "Rellulaisuus" yhdistää opiskelijoita. Rellussa on myös paljon muuta toimintaa itse opiskelun lisäksi - tylsäksi ei lukioaikasi tule jäämään!

 

 

Eetu Tuomisto

Haastateltavana Eetu Tuomisto, kolmannen vuoden Eurooppa-linjan opiskelija

 

 

Miksi hait Eurooppa-linjalle?

Hain Eurooppa-linjalle, koska tiesin haluavani Relluun ja Eurooppa-linjan kurssit, matkat ja varsinkin ryhmähenki kiinnostivat minua. En ole katunut valintaani.
 

Millaista opiskelu Eurooppa-linjalla on?

Opiskelu Eurooppa-linjalla ei paljon eroa normaalilinjasta, sillä suurin osa kursseista on yhteisiä normaalilinjan kanssa. Eurooppa-linjan omat kurssit tuovat vaihtelua normaaleihin, sillä ne ovat yleensä syvää pohdintaa yhteiskunnallisiin asioihin liittyen. Vaikka kurssi ei olisikaan yhteiskunnallista pohdintaa, tuntuu se silti paljon rennomalta pakollisiin kursseihin verrattuna. Tämä rentous ei kuitenkaan estä oppimasta asioita.
   

Mitä muuta opintosuunnitelmiisi mahtuu kuin Eurooppa-linjan kursseja?

Oma opintosuunnitelmani sisältää A-saksan, pitkän matematiikan, fysiikan, psykologian, yhteiskuntaopin ja filosofian. Tämän takia tosin joudun suorittamaan lukioni 3,5 vuodessa.
 

Jääkö sinulle aikaa myös harrastuksiin ja rentoutumiseen?

Opiskelu lukiossa on ollut välillä todella rankkaa, mutta oikeastaan koen harrastusten tuovan vastapainoa koulunkäynnille. Harrastan sulkapalloa, partiota ja steppi-tanssia, jotka vievät paljon aikaani viikosta, mutta olen onnistunut varaamaan aikaa myös ystävilleni.
 

Mikä Eurooppa-linjassa on mielestäsi parasta?

Eurooppa-linjassa on parasta sen omat kurssit, joista kaikille ei normilinjalaisilla ole edes asiaa. Eurooppalinjan ryhmähenki on käytännössä aina muita luokkia korkeampi, sillä olemme enemmän tekemisissä keskenämme kuin muut luokat. Valitettavasti tästä ryhmähengestä ei pääse aina nauttimaan, jos omia luokkalaisia ei osu omalle kurssille.
 

Millainen paikka Rellu on opiskella?

Rellu on loistava opiskelupaikka, sillä täällä on rento ilmapiiri ja asiantuntevat opettajat. Yleensä kaikkia rellulaisia nimitetään "hikeiksi", mutta suurin osa rellulaisista ovat ihan normaaleja opiskelijoita, joiden ajattelukapasiteetti on hieman keskivertoa ylempänä. Opettajien erinomaisuuden lisäksi pidän itse henkilökohtaisesti myös Rellun sisätiloista (esimerkiksi toisen kerroksen aula pehmeine tuolineen ja shakkilautoineen on hieno paikka).